Kärkölä lopputurnaus 26.3.2022

Viikkarikausi 2021-2022 päätettiin ainoana lopputurnauksena pelatun naisten harrastesarjan osalta Kärkölässä lauantaina 26.3. Turnaukseen saatiin mukaan kahdeksan joukkuetta osaturnausten 11 eniten pisteitä keränneiden joukkueiden joukosta.

Viime tingassa yksi joukkue joutui jäämään sairastapausten myötä pois,
mutta onneksi varasijalta löytyi nopeasti myös tilalle seuraavana lopputurnaukseen oikeutettu joukkue.

Alkulohkossa A osaturnausten cup -tilaston kärkijoukkue Herralan Hukat otti vakuuttavasti 2-0 voitot kaikista kolmesta ottelustaan. Kakkoseksi ja
ristikkäisotteluihin mitalisijoista eteni myös Topeno Team kahdella voitolla. Sunny Volley oli kolmas ja BV Leidit neljäs.

B-lohkossa tasaisten pelien jälkeen ykköseksi selvisi cup-tilastokakkonen HyvinKääk kahdella 2-0 voitolla ja yhdellä 1-1 tuloksella. Toinen oli VKM, jolle kirjattiin yksi 2-0 voitto ja kaksi 1-1 tulosta. ReActive oli kolmas saldolla 2-0 voitto, 1-1 tasatulos ja 0-2 tappio. Hyvin joka pelissä taistellut EräTauko jäi neljänneksi.

Ristikkäisottelupareiksi muodostuivat Herralan Hukat – VKM ja HyvinKääk-Topeno Team. VKM haastoi ensimmäisessä erässä Hukat jatkopisteille, taipuen niukasti 25-27. Toisessa erässä Hukattarien peli löysi uomansa. Pistein 25-18 ja erin 2-0 hollolalaiset etenivät finaaliin.

Toisessa ristikkäisottelussa nähtiin kolme erää, kun Topeno Team nappasi HyvinKääkiltä avauserän jatkopisteiltä 28-26. Kahdessa seuraavassa erässä
tahtipuikkoa heilutteli HyvinKääk, joten hyvinkääläiset 2-1 voitolla finaaliin ja Lopen Topeno pronssiotteluun VKM:ää vastaan.

Pronssit vei jo mitalipeleihin pääsystään iloinnut VKM. Topeno Team joutui hyvästä taistelusta huolimatta taipumaan lukemin 2-0 (25-20, 25-21).

Mestaruusottelusta ei käänteitä puuttunut. Avauserä kirjattiin HyvinKääkille 25-20 ja toistakin edettiin lähes kalkkiviivoille (23-16)
hyvinkääläisjohdossa. Mutta sitten alkoi Hukkien huikea nousu; piste pisteeltä lähemmäs ja saman tien ohi, 26-24 erävoittoon!

Ratkaisuerässäkin Hukat pelasi vahvasti loppuun asti ja vei voiton pistein
15-11. Näin Viikkarikauden 2021-2022 mestaruusmitalit matkasivat kisapaikalta naapurikunta Hollolaan ja hopeat Hyvinkäälle.

Sijat 5-6 ja 7-8 ratkottiin lohkokolmosten ja -nelosten kesken suorina sijoitusotteluina. ReActive kuittasi viitossijan 2-0 voitolla Sunny Volleysta. Sijoista 7-8 väännettiin täydet kolme erää. Ratkaisueräkin meni vielä jatkopisteille ja lukemat 16-14 osoittivat lopulta BV Leidien voittoa EräTauosta.

Kuvat otti Tero Ekholm ja Marjo Welling

Herralan Hukat
HyvinKääk
Pronssiottelu VKM – Topeno Team
Kaikki mitalijoukkueet yhteiskuvassa