Vihdin Viikkari -turnaus 21.11.2015

Vihdissä aloitettiin pelit aamuvarhaisella klo 8.30 naisten harrastesarjalla. Joukkueita oli ilmoittautunut kaikkiaan kahdeksan, joista kaikki jaksoivat raahautua ajoissa paikalle. Pelattiin ensin alkupelit kahdessa lohkossa, joiden voittajat menivät suoraan finaaliin, kakkoset pronssiotteluluun jne. Voittajaksi selvisi varsin tasokasta peliä pelannut Panthers Tammisaaresta, joka päihitti finaalissa Pusulan Pumpulienkelit. Kolmas oli Hausjärven Hurrikaanit, joka pronssiottelussa löi Maarinkunnaan Kilvan. Muut joukkueet sijoitusjärjestyksessä olivat 5. Klaukkalan kiri, 6. Metro, 7. Esbä, 8. Siuntion Sisu

Samaan aikaan naisten kanssa pelattiin Seka -sarja, jossa aloitusaika oli aavistuksen inhimillisempi klo 9. Mukana oli viisi joukkuetta, joiden kesken pelattiin yksinkertainen sarja. Seka -sarjan osalta päivä eteni vaivattomasti. Voittajaksi tasaisella ja tasokkaalla pelisuorituksella selviytyi JAM. Muut sijoitukset 2. TIKU, 3. S.O.S, 4. Lohja, 5. Lahen Pirkot ja Jyrät.

Naisten ja sekasarjan lopetettua oli yksi trilleri jäljellä, kun miesten harrastesarja alkoi ratkoa paremmuuttaan. Mukana oli kahdeksan joukkuetta ja miehet pelasivat samalla systeemillä kuin naiset. Tasaisten alkulohkojen jälkeen finaaliin tiensä kamppailivat kotijoukkue Vihdin Isku sekä Puliveivarit Lahdesta. Jännittävän ja tasokkaan kolmieräisen kamppailu vei kotiyleisän riemuksi nimiinsä Vihdin Isku, joka ratkaisi kolmannen erän niukasti hyväkseen. Todellinen revanssi Lopen turnauksesta, jossa nämä joukkueet myös kohtasivat finaalissa. Muut sijoitukset 3. Herrralan Hukat, 4. Lohjan Louhi, 5. Lepakot, 6. Unpredictables, 7. Hami Nepali, 8. Real Primos

Päivä Vihdissä sujui varsin leppoisissa merkeissä, pelit saatiin pelattua ajallaan ja paikalta poistui tyytyväisenä myhäileviä joukkueita. Oli mukava huomata, että Viikkariin on tullut mukaan uusia joukkueita. Vihdin Isku kiittää ja toivottaa joukkueet tervetulleeksi Vihtiin jälleen tammikuussa.