Järvenpään turnaus järjestettiin 21.1. Lukiolla ja Liikuntahallilla.
Naisten harrastesarjassa oli 6 joukkuetta, sekasarjassa 7 joukkuetta ja 9
joukkuetta miestan harrastesarjassa.
Pelaajia oli kaiken kaikkiaan mukana 154 kpl.
Tuomaroinnit sujuivat joukueiden toimesta mallikkaasti ja turnaus eteni
hienosti aikataulujen mukaan.

Naisten harrastesarjassa pelattiin Liikuntahallilla yksinkertainen sarja
jolloin kaikille tuli 5 ottelua ja 10 erää. Tasaisen sarjan voiton vei
Tylleröt yhtäläisellä eräsuhteella kuin KuPaRa mutta paremmilla
eräpisteillä. Samoin kolmas sija ratkesi Active Girlsin hyväksi paremmilla
eräpisteilla kuin Metrolla.
Unpredictables säesti hienosti viidenneksi ja peränpitäjäksi jätettiin
emäntäjoukkue BV Leidit ilman erävoittoja.

Lukiolla aloitettiin aamusta miesten harrastesarjalla jota hallitsi
suvereenisti Puliveivarit häviämättä erääkään koko turnauksessa.
AG/Moukarit voitti ratkaisevassa viimeisessä ottelussaan MOLO:n erin 2-0 ja
varmisti tällä toisen sijan ja Molo siis kolmas. Muut sijoitukset olivat:
Vähikkälä, Unpredictables, LePaKe, Saigon Volley, Ihan Pihalla sekä Hanko
Beach.
Ihan Pihalla ja Hanko Beach ansaitsevat kunniamaininnan, sillä heillä oli
joukkueissaan myös erinomaisia naispelaajia!

Sekasarjassa Lukiolla pelattiin 46 pelaajan voimin alkulohkossa useita
tasapelejä (1-1) ja se toi omat mielenkiintoiset mausteensa turnaukseen.
Sekasarja oli ehkä tasaisin kolmesta Järvenpäässä järjestetystä sarjasta ja
otteluissa nähtiin pitkiäkin palloralleja vaikka väsymys varmaan
viimeisissä otteluissa jo painoi jalkoja.
Finaalissa voiton vei IT-WA joka kaatoi TIKU:n 2-0. Pronssiottelun vei KBV
joka kaatoi samoin 2-0 Saranat. Viides oli Sekalainen Sakki, kuudes S.O.S
ja seitsemäs JAM.